Rautakankikävelyn MM-kisat 2007
Tänä vuonna kiinnitimme entistäkin enemmän huomiota tuomarityöskentelyyn. Tavoitteenamme oli kitkeä pois juokseminen. Viime vuonna "kävely"kilpailut meinasivat muuttua juoksukilpailuiksi. Juoksemisessa rautakangilla on huomattavia riskejä. Kanget ovat painavia, joten niillä saa aikaiseksi suurta vahinkoa. Vaarassa ovat sekä kilpailijoiden jalat että erityisesti tuomarit. Näiden sivujen päivittäjä muunmuassa hillui tuomarina sandaaleissa.
Kilpailun päätuomari ja tämän tekstin kirjoittaja tarkkoina kuin porkkanat. Kilpailijat vain puuttuvat.
Mielestämme onnistuimmekin kitkemään juoksemisen pois paremmin kuin aikaisempina vuosina. Parannettavaakin toki jäi, mutta tästä on hyvä jatkaa. Ensi vuonna tullaan mahdollisesti tekemään muutoksia erityisesti lähtöjärjestelyihin. Nykyisellä käytännöllä on lähes mahdotonta, jollei jopa hengenvaarallista tuomaroida tasapuolisesti. Kun neljä joukkuetta lähtee rinta rinnan, sekaan meneminen  on liki itsemurhaa, jos joku keskimmäisistä joukkueista juoksee. Katsotaan mitä keksitään ensi vuodeksi.
Vauhtia on, mutta ei kai vielä juoksua?